EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES
11.5.2006
Dnro 3251/4/04
PÄÄTÖS KANTELUUN
- - -
Edellä todettujen oikeusohjeiden perusteella kiinnitän Oulun
lääninhallituksen huomiota siihen, että hallintolain säännöksiä
sovelletaan hallintokanteluasioiden käsittelemiseen vain lain 4 §:n
3 momentissa säädetyin rajoituksin. Hallintokanteluasioita käsiteltäessä
on muun ohella noudatettava hyvän hallinnon perusteita sekä turvattava
niiden henkilöiden oikeuden, joita asia välittömästi
koskee. Tässä hallintovalitusasiassa Nurminen ei ollut asianosainen
ja hänellä oli näin ollen oikeus julkisuuslain 9 §:n
1 momentin nojalla saada tieto viranomaisen asiakirjasta joka on julkinen.
Käsitykseni mukaan lääninhallitus, toimittaessaan Nurmiselle
vastineen antamista varten kaupungilta saamansa selvitykset, ei ollut arvioinut
julkisuuslain 10 §:ssä edelletetyllä tavalla, oliko asiakirjoissa
salassa pidettäviä tietoja, jolloin niistä olisi tullut
antaa tieto vain julkisesta osasta, jos se oli mahdollista niin, ettei
salassa pidettävä osa tullut tietoon. Näitä tietoja
luovuttaessaan lääninhallitusei myöskään ollut
ottanut huomioon julkisuuslain 26 §:n 1 momentissa säädettyjä
yleisiä perusteita salassa pidettävien tietojen antamiselle.
Lääninhallitus oli siten tältä osin laiminlyönyt
julkisuuslaissa viranomaiselle asetetun velvollisuuden noudattaa hyvää
tiedonhallintatapaa, johon kuuluu myös tietosuojasta huolehtiminen.
Viranomaisen asianmukaisen viranomaistoiminnan ja hyvää tiedonhallintatapaa
koskevan velvoitteen kannalta arvioituna asiassa ei ollut merkitystä
sillä, että Nurminen oli saattanut saada lääninhallituksen
sittemmin salassa pidettäviäksi arvioimat tiedot tai osan niistä
tietoonsa jo kaupungin www-sivuilta.
- - -
TOIMENPITEET
Edellä esitetyillä perusteilla pidän lääninhallituksen
menettelyä Nurmisen kanteluasian käsittelemisessä osin virheellisenä.
Tämän vuoksi saata kohdassa 3.3. esittämäni käsitykset
hallintokanteluasian käsittelyyn sovellettavista hallintolain oikeusohjeista
sekä asian arvioinnista julkisuuslain nojalla vastaisen varalle lääninhallituksen
tietoon. Mainitussa tarkoituksessa lähetän lääninhallitukselle
jäljennöksen tästä päätöksestäni.
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio
Oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström