AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTAA JÄRJESTÄVÄN
TYÖRYHMÄN KOKOONPANO
Petri Nurminen on pyytänyt tasa-arvovaltuutetun kannanottoa Vammalan
kaupungin sivistyslautakunnan päätökseen 1.3.2006 §
14, jossa valittiin jäsenet työryhmään, jonka tehtävänä
oli pohtia toimintamallia tai mallivaihtoehtoja perusopetuksen aamu- ja
iltapäivätoiminnan järjestämiseksi. Työryhmän
toimikausi oli 1.3.- 31.5.2006. Työryhmään oli valittu neljä
naista. Sivistyslautakunnan päätös on tullut lainvoimaiseksi
ja työryhmän toimikausi on päättynyt.
Vastaan Teille tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanovin pyynnöstä.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986)
4 a §:n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa
vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien
välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja
tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään
40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Asiasta on pyydetty selvitys Vammalan kaupungin sivistyslautakunnalta.
Sivistyslautakunnan asettama työryhmä on tasa-arvolaissa tarkoitettu
toimielin, johon tulee soveltaa lain kiintiösäännöstä.
Näin ollen toimielimessä olisi tullut olla
sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään
40 prosenttia.
Ylitarkastaja Anne Paasikoski
TIEDOKSI: Vammalan kaupunki, sivistyslautakunta