SYY TUTKIMATTA JÄTTÄMISEEN
Yllä olevan kanteluni tutkimatta jättämiseen on oikeusasiamiehen
kanslian päätöksen 30.11.2006, dnro 3926/4/06 mukaan lyhyesti
seuraava:
Kantelua ei voida tutkia koska oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamies
tekevät ratkaisunsa itsenäisesti. Jos asia tutkittaisiin ja todettaisiin
esittelijän tai muun henkilön toimineen asian käsittelyn
yhteydessä virheellisesti se merkitsisi välillistä kannanottoa
myös oikeusasiamiehen/apulaisoikeusasiamiehen toiminnan oikeellisuuteen.
"Esittelijän vastuuta arvioitaessa on otettava huomioon se, että
jo perustuslaissa on laillisuusvalvontaviranomaisille haluttu antaa mahdollisimman
riippumaton asema ja suuri toimintavapaus. Tätä asemaa ei voida
murtaa sillä, että oikeusasiamiehen sijasta esittelijä saatettaisiin
vastuuseen oikeudellisesta loppulausumasta tai niistä valinnoista,
joita asian käsittelyn yhteydessä on tehnty. Kirjoituksessanne
tarkoitetussa asiassa on kysymys viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain soveltamisesta. Kannanotto esittelijän
menettelyyn kyseisessä asiassa merkitsisi samalla kannanottoa siihen,
millä tavoin apulaisoikeusasiamies käyttää harkintavalaansa
tehtävässään. Päätöksen lähettänyt
henkilö on toiminut saamiense ohjeiden mukaan, eikä vastuuta
em. ratkaisusta voida kohdistaa häneen." Todetaan oikeusasiamies Paunion
pyynnöstä annetussa vastauksessa.
Voitaneen siis todeta:
-
Laillisuusvalvojan esittelijällä ei ole virkavastuuta esittelyistään.
-
Oikeusasiamiehen kanslian henkilöstöllä ei ole virkavastuuta
tehtävissään.
-
Uskaltaisin väittää, että jos yleensä kirjaamosta
lähetään salassapidettävä tieto ulkopuoliselle
niin kyseessä on virkavirhe. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa
näin ei kuitenkaan ole. Kyse on laillisuusvalvojien laittomuuksien
suojelusta. Tällä perusteella kansliahenkilökunnalla ei
ole vastuuta noudattaa mm. julkisuuslakia postittaessaan päätöksiä.