3.1. Oikeusohjeet
- - -
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 6 §:n
mukaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 8 §:n 2 momentin tarkoitetuista vaikeavammaisille
järjestettävistä kuljetuspalveluista voidaan periä
enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen
liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen
maksu.
3.2. Arviointi
Saamistani selvityksistä ilmenee, että Vammala on päättänyt
uudistaa palveluliikenteensä 1.9.2006 alkaen. - - - .Perusturvalautakunnan
selvityksen mukaan palveluliikenteen taksa on kaikilla matkustajilla 4
euroa/yhdensuuntainen matka.
Vammalan kaupungin perusturvalautakunta päätti 23.5.2006 (§51),
että vaikeavammaisten kuljetuspalvelun saajien omavastuu korotetaan
4 euroon/yhdensuuntainen matka omassa kunnassa (vastaten palveluliikenteen
taksaa) sekä 8 euroon/ yhdensuuntainen matka lähikuntaan 1.9.2006
alkaen. - - -
Perusturvalautakunta katsoo selvityksessään toimineensa lain
mukaan...
- - -
Matkahuollon takosojen mukaan bussilippi maksaa kuuteen kilometriin
asti 2,60 euroa ja on kahdessakymmenessä kilometrissä 5,70 euroa
sekä neljässäkymmenessä kilometrissä 6,40 euroa.
Länsi-Suomen lääninhallitus toteaa
käsityksenään, että vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden
omavastuuosuuden tulee vastata julkisen liikenteen taksoja eikä niinkään
palveluliikenteelle kunnassa määriteltyjä taksoja. Kunnan
alueelle on kuitenkin vaikeaa määritellä yhtenäistä
omavastuuosuutta. Lääninhallituksen mukaan jos omavastuuosuutena
käytetään neljää euroa Vammalan keskustan alueella
tehtäviin matkoihin, se ei ole julkiseen liikenteeseen verrattavissa
oleva kohtuullinen maksu. Lääninhallituksen käsityksen mukaan
vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen omavastuuosuudet voitaisiin
Vammalan kaupungin alueella määritellä maksuluokkiin matkan
pituuden mukaan.
Minulla ei ole lääninhallituksen lausuntoon lisättävää.
siltä osin kuin Vammalan kaupungin perusturvalautakunta selvityksessään
viittaa vammaispalvelulain 8 §:n mukaiseen muuhun kuljetuspalveluun,
kiinnitän perusturvalautakunnan huomiota siihen, että vammaispalvelulain
8 §:n 2 momentissa määritellään vaikeavammaisten
henkilöiden kuljetuspalvelut, jotka kuuluvat kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden
piiriin.
Saatan edellä todetun ja Länsi-Suomen lääninhallituksen
lausunnossaan esittämän Vammalan kaupungin perusturvalalutakunnan
tietoon lähettämällä sille tämän päätökseni
ja lääninhallituksen lausunnon.
Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka
[ Leima ]
Esittelijäneuvos
Jaana Hemminki