Lasten päivähoidosta
annetusta asetuksessa (239/1973) olevaa päiväkodin
henkilöstömitoituksesta poikkeamisen sallivaa
säännöstä (6§:n 5 momentti) on
täsmennetty. Säännöksen sanamuotoa on muutettu
siten, että se vastaa nykyistä paremmin
alkuperäistä tarkoitusta. Täsmentämisen tavoitteena
on kiinnittää huomiota säännöksen
noudattamiseen ja siten edistää päivähoidon
turvallisuutta. Asetuksen muutos on tullut voimaan 1.8.2007.
Päivähoitoasetuksen
6§:n 1 momentin mukaan päiväkodissa tulee hoito- ja
kasvatustehtävissä olla vähintään yksi säädetyn ammatillisen
kelpoisuuden omaava henkilö enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa
kolme vuotta täyttänyttä lasta tai enintään
neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden. Vastaavasti enintään 13
osapäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden
tulee olla vähintään yksi kelpoisuuden omaava henkilö
(6§:n 2 momentti).
Mahdollisuus poiketa edellä
mainitusta suhdeluvusta määritellään
päivähoitoasetuksen 6§:n 5 momentissa, joka 1.8.2007
lähtien on seuraavanlainen:
”Kunta voi poiketa 1 ja 2
momentissa säädetystä suhdeluvusta, jos lasten
keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti
huomattavasti vähäisemmät kuin toiminta. Poikkeaminen
voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti yhtäaikaisesti hoidossa
enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää.”
Aikaisempi asetuksen teksti oli:
” Kunta voi poiketa
pykälän 1 ja 2 momentissa säädetystä
suhdeluvusta, jos lasten keskimääräiset
hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti
vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen
voi tapahtua siten, ettei lapsia ole jatkuvasti yhtäaikaisesti hoidossa
enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää”
Päivähoitoa
järjestettäessä lasten turvallisuudesta huolehtiminen on
ensisijaisen tärkeää. Ammattitaitoisen hoito- ja
kasvatushenkilöstön riittävä määrä
päivähoidossa on perusedellytys lasten turvallisuuden
takaamiseksi ja päivähoitolain kasvatustavoitteitten
toteuttamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö painottaa kuntien
ja lääninhallitusten velvollisuutta huolehtia
henkilöstömitoituksen toteutumisesta päivähoidossa.
|