| Lakiasiat
Tuula Hiidensalo/pp |
20.9.2000 | 725/90/2000 |
Turun hallinto-oikeus
PL 32
20101 Turku
Lausuntopyyntönne 21.8.2000
LAUSUNTO HARJAVALLAN KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ
31.1.2000/12 § TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA
Lausuntonaan Suomen Kuntaliitto viittaa asiakirjoihin sisältyvään
Har-
javallan kaupunginhallituksen perusteelliseen lausuntoon.
Suomen Kuntaliitto toteaa lisäksi, että henkilötietolain
soveltamisen
kannalta voisi asiassa olla tarpeen pyytää vielä tietosuojavaltuutetun
lau-
sunto.
Hallinto-oikeuden taksamallia koskevan pyynnön osalta Suomen Kunta-
liitto toteaa, että kuntien keskusjärjestöt ovat aiemmin
antaneet suosituk-
sia asiakirjoista perittävistä lunastuksista. Lunastukset
ovat lähteneet
siitä, että perittävät maksut kattavat asiakirjojen
valmistus- ja lähetys-
kustannukset. Nykyisin kunnallisista maksuista on yleissäännös
kunta-
laissa. Kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien
maksujen
yleisistä perusteista päättää kuntalain 13
§:n 4 kohdan nojalla valtuusto.
Maksun enimmäismäärä on niin sanottu omakustannushinta,
jollei sitä
ole lainsäädännöllä rajoitettu. Asiakirjoista
perittävistä lunastuksista
määrätään kunnan hallintosäännön
nojalla (kuntalaki 50 § 1 mom. 10
kohta). Kunnan hallintosäännön mallin nojalla (Suomen
Kuntaliitto, 1996, toi-
nen uusittu painos) 29 §:n määräyksen mukaan valtuusto
päättää perus-
teista, joiden mukaan asiakirjoista on suoritettava kunnalle lunastusta.
Määräyksen perusteluissa on todettu muun muassa seuraavaa:
SUOMEN KUNTALIITTO
[Allekirjoitukset]
Lakiasiain päällikkö Kari Prättälä
Lakimies Tuula Hiidensalo