APULAISOIKEUSKANSLERI
PÄÄTÖS
Snelmanninkatu 1 A
PL 20 00023 VALTUONEUVOSTO
26.4.2002
Dnro 466/1/01
Petri Nurminen
Rintamamiestie 6
29200 HARJAVALTA
ASIA
Kantelu Punkalaitumen kunnanhallituksen päätöksen lainmukaisuudesta
KANTELUN TEKIJÄ
Prosessinhoitaja Petri Nurminen
1. KANTELUKIRJOITUS
Petri Nurminen on oikeuskanslerille 17.4.2001 osoittamassaan
kirjoituksessa arvostellut Punkalaitumen kunnanhallituksen 7.12.1999 tekemää
päätöstä, jossa kunnanhallitus oli vahvistanut kopiointi-,
telefax- ja sähköpostimaksujen suuruuden. Nurminen on pyytänyt
tutkimaan oliko päätös ollut viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain mukainen ja oliko kunnanhallitus ollut kuntalain 13 §:n
4 kohdan ja kuntalain 50 §:n 10 kohdan mukaan toimivaltainen tekemään
mainitun päätöksen.
Lisäksi Nurminen tiedustelee, olivatko kunnan lunastuksina perimät
maksut sellaista liiketoimintaa, joista kuului periä arvonlisävero.
2. HANKITTU SELVITYS JA VASTINE
2.1. Punkalaitumen kunnanhallituksen selvitys
Punkalaitumen kunnanhallitus on kunnanjohtaja Esa Sirviön
ja kunnansihteeri Tarja HIetalahden 25.6.2001 allekirjoittamassa selvityksessä
mm. todennut, että Punkalaitumen hallintosäännön 54
§:n mukaan maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista päätti
kunnanhallitus.
Kuntien keskusjärjestöt olivat antaneet suosituksia asiakirjoista
perittävistä lunastuksista. Lunastukset olivat lähteneet
siitä, että perittävät maksut kattoivat asiakirjojen
valmistus- ja lähettämiskustannukset.
Kopiointi-, telefax- ja sähköpostimaksut oli vahvistettu
uudelleen 4.6.2001 ilman arvonlisäveroa, koska kunnan omista asiakirjoista
annettujen valokopioiden myynti ei ollut tapahtunut kilpailuolosuhteissa
eikä muutoinkaan liiketoiminnan muodossa. Myynnistä ei siten
ollut suoritettava veroa arvonlisäverolain mukaan. Asiakkaan omista
asiakirjoista otettavat valokopiot olivat arvonlisäveron alaisia.
Käytetystä työajasta ei ollut peritty päätetyn
taksan mukaista maksua.
2.2. Kantelijan vastine
Selvityksen johdosta antamassaan vastineessa Nurminen on
muun muassa todennut, että kunnanhallitus oli 4.6.2001 tehnyt lunastusmaksuista
uuden päätöksen, jossa kunnanhallitus oli päättänyt
että arvonlisäveroa ei peritä. Nurminen on pyytänyt,
että oikeuskansleri selvittäisi, oliko Punkalaitumen kunta ennen
hänen kantelunsa tekemistä perinyt kopioista myös arvonlisäveroa.
Nurminen on katsonut, että kunnanhallituksen 7.12.1999 tekemä
päätös, jota hänen kantelunsa koski, oli ollut arvonlisäverolain
vastainen.
2.3. Punkalaitumen kunnanhallituksen lisäselvitys
Nurmisen vastinekirjoituksen johdosta olen 12.3.2002 pyytänyt
Punkalaitumen kunnanhallitukselta lisäselvitystä asiaan. Kunnanhallitus
päätti 3.4.2002 pitämässään kokouksessa antaa
pyydetyn lisäselvityksen.
3. RATKAISU
3.1. Soveltuvat oikeusohjeet
Arvonlisäverolain (1501/1993)
1 §:n mukaan arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan
muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä.
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16
§:ssä mm. säädetään, että viranomaisen
asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka
antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi tai jäljennettäväksi
tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Tieto asiakirjan julkisesta
sisällöstä on annettava pyydetyllä tavalla.
Kuntalain (365/1995) 50 §:ssä säädetään,
että valtuusto hyväksyy hallintosäännön, jossa
annetaan tarpeelliset määräykset ainakin asiakirjoista perittävistä
lunastuksista.
Punkalaitumen kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön
54 §:n mukaan maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista
päättää kunnanhallitus.
3.2. Asian arviointia
Viranomaistoiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999)
perusteella viranomaisen tulee pyynnöstä antaa laatimistaan tai
sille annetuista asiakirjoista kopio tai tuloste. Punkalaitumen kunnanvaltuusto
oli hyväksymässään hallintosäännössä
määrännyt kunnanhallituksen päättämään
maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista sekä kunnansihteerin
päättämään kopioista perittävien maksujen
suuruudesta.
Hallituksen esityksestä arvonlisäverolaiksi (HE 88/1993
vp) muun muassa ilmenee, että kuntien harjoittaman ulospäin suuntautuvan
myynnin verollisuus määräytyy lain yleisten sääntöjen
mukaan. Sitä vastoin kuntien oman käytön verotus on säännelty
poikkeavalla tavalla. Valtiolle tilitettävä arvonlisävero
on maksettava viimeistään kalenterikuukautta seuraavan toisen
kuukauden 25 päivänä. Kotimaan verotuksen yleinen valvonta
ja veron kanto kuuluu verovirastolle. Oikeuskansleri ei valvo kuntien suorittamaa
arvonlisäveroa.
Selvityksistä ilmenee, että kunnanhallitus
oli 7.12.1999 antamassaan päätöksessä, joka koski palvelumaksujen
hyväksymistä, vahvistanut kaikki palvelumaksut arvonlisäveroineen.
Tämä on ollut sikäli virheellistä, että kunta
ei ole velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa kuntien omista asiakirjoista.
Kunnanhallitus on selvityksessään todennut, että kunnanhallituksen
7.12.1999 antaman päätöksen mukaisia kopioita, jotka olisivat
edellyttäneet asiakirjojen seulontaa, lajittelua tai muuta ylimääräistä
työtä ei ole pyydetty päätöksen voimassaoloaikana.
Arvonlisävero oli peritty vain asiakkaiden kopioista.
Sen sijaan selvitysten perusteella ei ole aihetta olettaa, että
Punkalaitumen kunnan asiakirjojen lunastusmaksuista päättäminen
olisi tapahtunut kuntalain ja kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön
vastaisesti. Eikä ole muutoinkaan käynyt ilmi, että Punkalaitumen
kunnanvaltuuston hyväksymä hallintosääntö olisi
lainvastainen.
3.3. Johtopäätökset
Saatan Punkalaitumen kunnanhallituksen
tietoon käsitykseni, että kunnanhallitus ei ole 7.12.1999 päätöstä
tehdessään riittävällä huolellisuudella perehtynyt
velvollisuuteensa suorittaa arvonlisäveroa kunnan omista asiakirjoista.
Muilta osin kantelu ei anna aihetta toimenpiteisiini.
Apulaisoikeuskansleri
Jaakko Jonkka
[Oikeuskanslerinviraston leima]
Vanhempi
oikeuskanslerinsihteeri
Marja-Leena Joutsiniemi
|