www.harjavalta.info - www.valtakunta.info

 
 
Tällä sivulla:
1. Perustevalitus
2. Hallinto-oikeuden ratkaisu
3. Kunnallisvalitus/Kantelu

Petri Nurminen                                        PERUSTEVALITUS
Rintamamiestie 6
29200 Harjavalta                                    19.4.2002 
 
 

Turun hallinto-oikeudelle

Asia

Harjavallan kaupungin vesihuoltolaitoksen päätös vesi- ja jätevesimaksun maksuunpanosta 31.3.2002.


Vaatimukset

Maksuunpano on kumottava siltä osin kuin määrätty maksu on lainvastainen tai perustuu väärään taksaan.


Perustelut

Aluksi totean että olen saanut kyseisen laskun postitse siten että se on saapunut minulle tänään 19.4.2002.
Kunnan viranomainen ei voi määrätä kunnallisella taksalla maksua takautuvasti voimaan. Näin ollen ajalta 1.1.2002 – 28.1.2002 ei määrättyä maksua voida perustaa 28.1.2002 hyväksyttyyn taksaan.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt taksan 28.1.2002 otsikolla ”Harjavallan vesi- ja viemärilaitoksen (vesihuoltolaitoksen) vesimaksutaksan ja jätevesimaksutaksan muuttaminen euromääräisiksi”, mistä johtuen en ole ymmärtänyt että kyseessä on ollut vesimaksutaksan hyväksyminen 1.1.2002 jälkeiselle ajalle. Hyväksytty taksa on lainvastainen.

Vesihuoltolain (119/2001) 19 §:n 1 momentin mukaisesti; ”Vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella.” Koska omalla kiinteistölläni poisjohdettava jätevesi menee kunnalliseen viemäriverkkoon sakokaivon kautta, joka sakokaivo ajoittain tyhjennetään loka-autolla ja liete kuljetetaan kunnan jätevedenpuhdistamolle, jolloin siitä maksetaan sakokaivolietemaksu, katson että joudun sakokaivolietteen osalta maksamaan jätevesimaksun kahteen kertaan. 

Vesihuoltolaissa on nimenomaisesti todettu että vesihuollosta tulee periä käyttömaksu joka perustuu poisjohdettavan jäteveden määrään ja laatuun. Koska kiinteistöni jätevesi johdetaan kunnalliseen viemäriverkkoon sakokaivon kautta, on jäteveden määrä, ja etenkin laatu, merkittävästi erilainen kuin sellaisella kiinteistöllä joka johtaa kaiken jäteveden käsittelemättömänä viemäriverkkoon. Joudun siten maksamaan jätevedestäni korotettua maksua ja osaltani siten osallistumaan muiden jätevedentuottajien jätevesikustannusten kattamiseen. Tällainen menettely loukkaa kunnan jäsenten oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun ja on siis myös vesihuoltolain vastaista.

Vaadin että omistamalleni kiinteistölle määrätty vesi- ja jätevesimaksun maksuunpano kumotaan ja asia palautetaan vesihuoltolaitokselle uuden kohtuullistetun ja lailliseen taksaan perustuvan maksun määräämiseksi.
 

Oikeudenkäyntikulut 19.4.2002

Vesihuoltolain ja sen perusteluiden läpikäyntiä 1 h. 
Valituskirjelmän laatiminen ½ h.
Kopio laskusta 4 euroa.
Postitus- ja valituskirjelmän tulostus kustannukset 5 euroa
– vapaa-ajan veloitus 60 euroa/h.

Oikeudenkäyntikulut tässä vaiheessa yhteensä 99 euroa
 

Kunnioittaen
 

Petri Nurminen
ammattivalittaja
 
 
 

LIITE                   Jäljennös vesilaskusta

TURUN HALLINTO-OIKEUS                         PÄÄTÖS                02/0350/1

                                                                             26.6.2002                 01224/02/3200
 

HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

1.) Hallinto-oikeus ei tutki valitusta
RATKAISUN PERUSTELUT
1.) Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Vesihuoltolaitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä tehdään sopimus.

Vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan välinen kiinteistön vesihuoltoa koskeva riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa. Talous- ja jäteveden käyttömaksuja koskevan riita-asian käsitteleminen ei näin ollen kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan, vaan valittaja voi saattaa asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

SOVELLETUT OIKEUSOHJEET
1.) Vesihuoltolaki 3 §, 19 §, 21 § ja 34 §

Petri Nurminen                                    Kunnallisvalitus/Kantelu
Rintamamiestie 6
29200 Harjavalta                                27.6.2002 
 
 
 
 
 

Turun hallinto-oikeudelle

Asia                       Valitus Harjavallan kaupunginvaltuuston päätöksestä 28.1.2002/10 §.

Vaatimus                Päätös on lainvastaiselta, yhdenvertaisuutta loukkaavalta osaltaan kumottava tai
                              poistettava. Valittajan kulut on korvattava.

 
Perustelut Päätöksellä on määrätty vesihuoltolain 19 §:n tarkoittamista maksuista. Ensisijaisesti katson, että päätös olisi tullut lähettää tiedoksi asianosaisille, maksujen maksajille. Koska näin ei ole tehty, ei valitusaika ole alkanut kulua. Päätöstä ei voida katsoa annetun yleisestikään tiedoksi, koska muuta tiedottamista kuin pöytäkirjan pitäminen nähtävillä ko. päätöksen osalta ei ole tietojeni mukaan tapahtunut.

Toissijaisesti katson, että mikäli hallinto-oikeus kuitenkin katsoo että päätöksen tiedoksianto on tapahtunut lainmukaisesti ja valitusaika on alkanut kulua, niin päätös loukkaa yksityisen henkilön oikeutta yhdenvertaiseen ja tasapuoliseen kohteluun sekä on ilmeisen lainvastainen, minkä vuoksi päätös on vesihuoltolain 19 §:n vastaisilta osin poistettava kanteluratkaisuna.

Lisäksi viittaan asiassa huomioonotettavaksi Turun hallinto-oikeuden päätökseen 26.6.2002 nro 02/0350/1, sekä ko. asiassa hallinto-oikeudelle toimitettuun perustevalitukseksi nimettyyn valituskirjelmään.

Käsitykseni mukaan valtuuston vesimaksutaksaa koskeva päätös on kunnallisvalitus ja kantelukelpoinen, koska kaupungin päätökseen liittämän muutoksenhakuohjeen mukaan päätöksestä voidaan tehdä kunnallisvalitus vesilain 34 §:stä poiketen.
 

Kunnioittaen
 

Petri Nurminen