Satakunnan Kansan Verkko-uutinen
29.3.2005, jäljessä muuta Harjavallasta:
"Harjavalta ei hyväksy vaakunaa kotisivuille
Harjavallan kaupunki ei hyväksy vaakunansa käyttämistä
harjavaltalaisen Petri Nurmisen kotisivuilla. Nurminen ilmoitti viime keskiviikkona
laittaneensa vaakunan www.harjavalta.info ja www.valtakunta.info -sivuilleen.
Kaupungin mielestä kotisivuilla suhtaudutaan Harjavaltaan negatiivisesti,
minkä vuoksi vaakunan käyttö on asiatonta ja harhaanjohtavaa.
Vaakunan käyttö ei edellytä lupaa, ja kaupunginhallitus
voi vain saattaa kantansa asianomaisen tietoon."
Satakunnan Kansa sanomalehti
30.3.2005:
"Harjavallan vaakunan lisäksi Nurmisen kotisivuilta löytyy
myös Suomen leijonavaakuna. Neuvotteleva virkamies
Ismo Atosuo vahvistaa, että vaakunoita
voi käyttää kotisivuilla.
Vaakunat eivät ole mitenkään
erityisesti suojattuja. Niitä voi käyttää, kun ottaa
huomioon sopivaisuusnäkökohdat eli ei julkaise niitä missään
sopimattomassa yhteydessä.
Atosuo muistaa vaakunatoimikunnan suositelleen
mietinnössään vuonna 1983, että yksityiset kansalaiset
ryhtyisivät käyttämään vaakunaa entistä aktiivimmin
samaan tapaan kuin Suomen lippua.
Vaakunaa ei kuitenkaan saa käyttää
harhaanjohtavasti niin, että sitä luullaan viranomaisen tunnukseksi."
Harjavallan kaupungin
kanta
Auvinen lähtee karkuun?
Harjavallan kaupunginjohtaja Markku Auvinen saa rauhan www.harjavalta.info
sivujen tiedotustoiminnasta. Hänet on nimittäin valittu äänin
24–19 Valkeakosken kaupunginjohtajaksi.
Harjavallan kaupunginjohtajana Auvinen on vastannut Petri Nurmiselle
tietovuotoasioissa 8.8.2004 tällä
tavalla.
Harjavallan kaupungin internet-sivuilla on
todistetusti julkaistu vuosien 2002-2004 aikana ainakin kahtakymmentä
yksityishenkilöä koskevia salassapidettäviä tietoja.
Harjavalta rikkoo
edelleen päivähoitolakia. Heli Eskanen, Harjavallan valtuuston
puheenjohtaja sanoo: "Tilanne ei muuksi muutu koska Nurminen keskustelee
väärällä tavalla". [Anteeksi Heli]
Miten se on: jos minulla on kiire niin saanko ajaa ylinopeutta?