Keskeisiä salassapitopäätösiä - Euran kunnan 10.2. verkkosivuilta poimittua
Apulaisoikeuskanslerin tiedote pankkiyhteystiedon (tilinumero) julkaisemisesta kunnan sivuilla
APULAISOIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS
Snellmaninkatu 1 A
PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 31.1.2005 Dnro 1367/1/03
N.N.
Asiamiehenä Petri Nurminen
Laurilankatu 829200 HARJAVALTA
ASIA Sosiaalitukea koskeva kirjoitus
Asian arviointia
Koska oikaisuvaatimusta säätelevässä kuntalaissa ei kuitenkaan ole säännöstä vaatimuksen liitteistä, ei ole olemassa oikeudellisia perusteita vaatia päätöspöytäkirjan otteen tai sen kopion liittämistä oikaisuvaatimukseen. Toinen asia on, että se voi asian joutuisan käsittelyn ja epäselvyyksien välttämisen vuoksi olla käytännössä perusteltua. Menettely toimii myös oikaisun hakijan hyväksi.
- - -
Kantelukirjoituksen liitteenä olevista viranhaltijan päätöspöytäkirjojen otteista käy ilmi, että niissä olevissa oikaisuvaatimusosoituksissa on todettu, että oikaisuvaatimukseen on liitettävä ote päätöspöytäkirjasta tai sen kopio. Osoituksen sanamuodon mukaan päätöspöytäkirjan otteen tai sen kopion liittämistä oikaisuvaatimukseen näytettäisiin edellytettävän vaikka siihen ei ole oikeudellisia perusteita.
Päätöksen tiedoksisaantiajankohta
- - -
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että näyttövelvollisuus siitä, että kirje on lähetetty ja minä päivänä se on lähetetty kuuluuu kunnalle. (Arno Hannus, Pekka Hallberg, Kuntalaki, Juva 1997, s.542)
Mikäli tiedoksisaantia ei viranomaisesta jhtuvasta syystä ole tapahtunut esimerkiksi sen vuoksi, ettei päätöstä ole lähetetty asianosaiselle, ei myöskään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiseen säädetty aika ala kulua.
Johtopäätökset ja lopputoteamukset
- - -
Totean kokonaisuudessaan kirjoituksen johdosta, että minulla ei esitetyn selvityksen perusteella ole aihetta epäillä valvontavaltaani kuuluvan tahon menetelleen lainvastaisesti tai jättäen velvollisuutensa täyttämättä. Saatan kuitenkin edellä oikaisuvaatimusosoituksesta esittämäni näkökohdat Porin kaupunginhallituksen tietoon. Kirjoitus ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiini.
Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka
Nuorempi oikeuskanslerinsihteeri Marjo Mustonen